Värirauma-logo
kuva3 kuva4 kuva5 kuva9 kuva10 kuva6 kuva7 kuva8 kuva1 kuva2

Jo neljänkymmenen vuoden kokemuksella

Anssi Lainio perusti 1.4.1969 Rauman Väri Ky:n, joka aloitti toimintansa Kuninkaankadulla Koskelan talossa. Tarkoituksena oli laajentaa toimintaa maalaustöiden urakoinnista maalien ja tapettien myyntiin. Koskelan talon 30 neliömetrin tilat riittivät vain kolmisen vuotta, sillä vuonna 1972 yritys muutti Kuninkaankadulle omaan kiinteistöön, josta siirryttiin Aittakarinkadulle 1977. Tuolloin yritys oli jo vaihtanut nimekseen Värirauma Ky.

Lainion johdolla yritystoiminta jatkoi kasvuaan ja vuonna 1990 yritys muutti Papinhaankadulle, jolloin tilat kasvoivat. Näin tuotteet saatiin myymälään paremmin esille ja suuren varaston avulla tuotteita pystyttiin tarjoamaan nopealla toimitusajalla, suoraan varastosta tavalla, joka oli ainutlaatuinen koko maassa.

Vuonna 2001 yhtiömuoto muutettiin kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi Anssi Lainion jäädessä sivuun. Toimitusjohtajaksi siirtyi Jouni Lehti, joka otti Irene Lehden kanssa vetovastuun yrityksen toiminnasta kehittäen edelleen yrityksen toimintaa. Vuoden 2012 alusta lähtien Irene Lehti on seurannut isänsä jalanjäljissä ostamalla yrityksen koko osakekannan säilyttääkseen toiminnan jatkuvuuden.

Vaikka yrityksen johto ja omistajuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle, ovat Anssi Lainion ajatukset yhä yritysstrategian hengessä mukana. Asiantunteva, luotettava palvelu ja asiantunteva henkilökunta ovat olleet osa kokonaisuutta ja ovat sitä yhä. Väriraumassa on alusta asti toteutettu omia näkemyksiä, eikä matkittu kilpailijoita. Se on toiminut menestyksen avaimena vuodesta 1969 lähtien.


Papinhaankatu 1, 26100 Rauma puh. 02-8378 5570 avoinna: ma-pe 8.00-17.30, la 9.00-13.00 varirauma@varirauma.fi